Whist on klassinen tikkipeli, jota pelattiin englantilaisissa seurapiireissä jo 1700-luvulla ja josta kehittyi aikanaan nykyaikainen bridge. Peli on yllättävän helppo oppia: sääntöjen ydin mahtuu muutamaan kappaleeseen, mutta hyvä pelaaminen vaatii tarkkaavaisuutta ja kumppanin kanssa toimimista. Tässä oppaassa käydään läpi whistin säännöt vaihe vaiheelta, pisteytys, tärkeimmät muunnelmat sekä se, miten peli eroaa bridgestä.
Pikafaktat
| Pelin tyyppi | Tikkipeli (parit vastakkain) |
| Pelaajia | 4 (kaksi paria) |
| Korttipakka | Yksi tavallinen 52 kortin pakka, ei jokereita |
| Kortteja per pelaaja | 13 |
| Valtti | Jakajan viimeinen, näkyviin käännetty kortti |
| Pisteet | 1 piste jokaisesta kuuden tikin ylittävästä tikistä |
| Pelin tavoite | 5 pistettä (short whist), 7 tai 10 muunnelmasta riippuen |
| Vaikeustaso | Helppo oppia, vaatii tarkkaavaisuutta |
| Alkuperä | 1700-luvun Englanti; bridgen edeltäjä |
Mikä whist on?
Whist on neljän pelaajan tikkipeli, jota pelataan kahtena parina. Parit istuvat vastakkain pöydän ääressä, joten vieruskaverisi on aina vastustaja ja kumppanisi on sinua vastapäätä. Tikki tarkoittaa yhtä kierrosta, jolla jokainen pelaaja lyö pöytään yhden kortin; kierroksen korkein kortti voittaa tikin.
Pelin tavoite on yksinkertainen: oma pari yrittää voittaa mahdollisimman monta tikkiä. Whistissä ei ole tarjousvaihetta kuten bridgessä, mikä tekee siitä huomattavasti helpomman aloittelijalle. Juuri tämän selkeyden ansiosta se on säilynyt suosittuna perhe- ja seurapelinä yli kahden vuosisadan ajan. Jos tikkipelien idea on sinulle uusi, kannattaa tutustua myös yleiseen tikkikorttipelien perusteisiin, sillä samat periaatteet toistuvat monessa muussakin pelissä.
Whistin historia lyhyesti
Whistin juuret ulottuvat 1500- ja 1600-luvun englantilaisiin tikkipeleihin, kuten peliin nimeltä Ruff and Honours. Nimi ”whist” vakiintui 1600-luvun kuluessa, ja peli nousi todelliseen suosioon 1700-luvulla.
Pelin maineen kannalta ratkaiseva hetki oli vuosi 1742, jolloin Edmond Hoyle julkaisi teoksen A Short Treatise on the Game of Whist. Sitä pidetään yhtenä ensimmäisistä järjestelmällisistä korttipelin strategiaoppaista, ja englannin kielen sanonta ”according to Hoyle” (Hoylen mukaan, eli sääntöjen mukaisesti) juontuu juuri tästä kirjasta.
Whististä kehittyi 1800-luvun lopulla Bridge Whist, josta puolestaan syntyi bridge ja lopulta nykyinen sopimusbridge (contract bridge). Tämän vuoksi whistiä kutsutaan usein bridgen suoraksi edeltäjäksi. Jos haluat vertailla klassikoita keskenään, lue lisää siitä, miten bridge asettuu muiden korttipelien joukkoon.
Mitä whistin pelaamiseen tarvitaan?
- Pelaajat: tasan neljä pelaajaa, jotka jaetaan kahteen pariin.
- Korttipakka: yksi tavallinen 52 kortin pakka ilman jokereita. Perinteisesti käytetään kahta pakkaa, jolloin jakajan pari sekoittaa toista pakkaa seuraavaa jakoa varten.
- Korttien järjestys: ässä on korkein ja kakkonen matalin (A, K, Q, J, 10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2).
- Istumajärjestys: parit istuvat vastakkain, jolloin pelivuoro kiertää vuorotellen omien ja vastustajien välillä.
Jos korttien arvojärjestys tai maat kaipaavat kertausta, löydät perustiedot korttipakan kattavasta oppaasta.
Whistin säännöt vaihe vaiheelta
Jako ja valttimaa
Jakaja jakaa koko pakan yksi kortti kerrallaan myötäpäivään, kunnes jokaisella on 13 korttia. Jakajan viimeinen eli oma kortti käännetään pöydälle kuvapuoli ylöspäin. Tämän kortin maasta tulee kierroksen valtti, eli maa, jonka kortit voittavat kaikki muut maat. Käännetty kortti jää pöydälle näkyviin siihen asti, kunnes jakaja pelaa sen ensimmäiseen tikkiin.
Monissa turnauksissa valtti ei määräydy käännetystä kortista, vaan se kiertää sovitussa järjestyksessä (hertta, ruutu, pata, risti) ja mukana voi olla myös valtiton jako.
Tikkien pelaaminen
Jakajan vasemmalla puolella istuva pelaaja aloittaa ja lyö pöytään minkä tahansa kortin. Muut pelaajat pelaavat vuorollaan myötäpäivään. Tikin voittaa korkein valttikortti, tai jos valttia ei pelattu lainkaan, aloitusmaan korkein kortti. Tikin voittaja aloittaa seuraavan tikin.
Maan tunnustaminen
Tärkein yksittäinen sääntö on maan tunnustaminen: pelaajan on pelattava samaa maata kuin aloituskortti, jos hänellä on kyseistä maata kädessään. Vasta jos aloitusmaata ei ole lainkaan, saa pelata minkä tahansa kortin – esimerkiksi valttikortin tikin voittamiseksi tai heikon kortin, jolla ei ole väliä. Sama perussääntö toistuu monessa muussakin pelissä, kuten hertassa.
Whistin pisteytys
Kun kaikki 13 tikkiä on pelattu, pisteet lasketaan. Ensimmäiset kuusi tikkiä muodostavat niin kutsutun kirjan (book), eivätkä ne tuota pisteitä. Vasta kirjan ylittävistä tikeistä saa pisteitä: jokainen kuuden jälkeen voitettu tikki on yhden pisteen arvoinen. Jos pari voittaa siis kahdeksan tikkiä, se saa kaksi pistettä.
Kunniakortit (honours)
Perinteisessä whistissä voi saada lisäpisteitä kunniakorteista, joilla tarkoitetaan valttimaan neljää korkeinta korttia (A, K, Q, J):
- Jos saman parin käsissä on kaikki neljä kunniakorttia, pari saa 4 lisäpistettä.
- Jos parilla on kolme neljästä, se saa 2 lisäpistettä.
Lyhyessä whistissä pari, jolla on jo 4 pistettä pelissä, ei voi kerätä kunniapisteitä kyseisellä jaolla. Monet nykypelaajat jättävät kunniakortit kokonaan pois ja laskevat pisteet pelkistä tikeistä, mikä yksinkertaistaa peliä.
Peli ja rubber
Pelin voittaa pari, joka saavuttaa ensimmäisenä tavoitepistemäärän. Yleisimmät tavoitteet ovat:
- 5 pistettä – perinteinen brittiläinen ”short whist”.
- 7 pistettä – yleinen tavoite Yhdysvalloissa.
- 10 pistettä – niin sanottu ”Long Whist”.
Britanniassa pelattiin usein rubber, joka ratkeaa kahdessa voitetussa pelissä kolmesta. Jos molemmat osapuolet yltävät tavoitteeseen samalla jaolla, tikit lasketaan ensin, joten tikeistä pisteensä saanut pari voittaa.
Whistin suosituimmat muunnelmat
Whististä on kehittynyt vuosien varrella useita muunnelmia, joista osa toimii myös muulla kuin neljän pelaajan kokoonpanolla. Alla olevaan taulukkoon on koottu tunnetuimmat versiot ja niiden erot.
Vertailu
| Muunnelma | Pelaajia | Valtti | Erityispiirre |
|---|---|---|---|
| Klassinen whist | 4 (parit) | Kyllä | Perusversio; tavoitteena voittaa tikkejä |
| German Whist | 2 | Kyllä | Pakasta nostetaan kortteja; kaksi vaihetta |
| Knockout Whist | 2–7 | Kyllä | Tikittä jäänyt putoaa pelistä |
| Solo Whist | 4 | Kyllä | Mukana tarjousvaihe; voi pelata yksin |
| Minnesota / Norwegian Whist | 4 | Ei | Tavoitteena joko voittaa tai välttää tikkejä |
| Bid Whist | 4 (parit) | Kyllä | Yhdysvaltalainen tarjousversio |
German Whist (kahdelle pelaajalle)
German Whist on suosittu kahden pelaajan sovitus. Molemmat saavat 13 korttia, ja lopuista korteista muodostetaan pakka, jonka päällimmäinen kortti käännetään näkyviin ja määrää valtin. Ensimmäisessä vaiheessa tikin voittaja saa kädelleen näkyvän kortin ja häviäjä nostaa pakan seuraavan kortin näkemättä sitä. Tämän vaiheen tikit eivät tuota pisteitä, joten heikosta näkyvästä kortista kannattaa luopua tahallaan. Kun pakka on tyhjä, pelataan vielä 13 ratkaisevaa tikkiä, ja useamman tikin voittanut voittaa jaon.
Knockout Whist
Knockout Whist on kevyt ja nopea versio, jossa pelaaja, joka ei voita yhtään tikkiä kierroksella, putoaa pelistä. Se sopii hyvin myös lapsille ja suuremmille porukoille.
Solo Whist
Solo Whistissä on mukana tarjousvaihe: pelaaja sitoutuu voittamaan esimerkiksi 5, 9 tai 13 tikkiä – tai vaihtoehtoisesti häviämään kaikki tikit. Peli lähestyy jo bridgen ajatusmaailmaa.
Minnesota- ja Norwegian Whist
Näissä versioissa ei ole valttia lainkaan. Jaon tavoitteena voi olla joko tikkien voittaminen tai niiden välttäminen, mikä tuo peliin uudenlaista taktikointia.
Whist vs. bridge – mitä eroa?
Whist ja bridge jakavat saman perusidean: neljä pelaajaa, kaksi paria, valtti ja tikit. Suurin ero on tarjousvaihe. Bridgessä parit käyvät ennen pelaamista huutokaupan, jossa sovitaan valttimaa ja tavoiteltavien tikkien määrä. Whistissä tällaista vaihetta ei ole, vaan valtti ratkeaa käännetystä kortista ja peli alkaa heti.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että whist on nopeampi oppia ja kevyempi pelata, kun taas bridge tarjoaa enemmän strategista syvyyttä. Monet aloittavat juuri whististä ja siirtyvät myöhemmin bridgeen. Lisää tikki- ja korttipelivaihtoehtoja löydät sivuston korttipelien yleissivulta.
Aloittelijan yleisimmät virheet
- Valtin tuhlaaminen: korkeiden valttien pelaaminen liian aikaisin merkityksettömiin tikkeihin jättää loppupelin heikoksi.
- Kumppanin unohtaminen: whist on parien peli. Omaa korttivalintaa kannattaa miettiä suhteessa siihen, mitä kumppani on pelannut.
- Pöydän seuraamatta jättäminen: pelatut kortit kannattaa painaa mieleen, jotta tietää, mitä maita vastustajilta voi vielä puuttua.
- Ensimmäisten kuuden tikin yliarvioiminen: muista, että vain kirjan ylittävät tikit tuottavat pisteitä.
Kenelle whist sopii?
Whist sopii erinomaisesti niille, jotka haluavat kokeilla tikkipeliä ilman bridgen sääntöviidakkoa. Se on hyvä valinta perheille, mökkiseurueille ja kaikille, jotka kaipaavat strategista mutta helposti lähestyttävää korttipeliä. Peli on myös luonteva ponnahduslauta bridgeen, sillä perusmekaniikka on sama. Jos etsit muita klassikoita, kannattaa tutustua myös euchren sääntöihin, joka on toinen tunnettu tikkipeli.
Lähteet
Usein kysytyt kysymykset (UKK)
Kuinka monta pelaajaa whistiin tarvitaan?
Klassiseen whistiin tarvitaan tasan neljä pelaajaa, jotka jaetaan kahteen pariin. Parit istuvat vastakkain. Kahdelle pelaajalle sopii German Whist -muunnelma.
Miten valttimaa määräytyy whistissä?
Jakaja jakaa jokaiselle 13 korttia ja kääntää oman viimeisen korttinsa näkyviin. Tämän kortin maasta tulee kierroksen valtti. Turnauksissa valtti voi myös kiertää sovitussa järjestyksessä.
Montako pistettä whistin voittoon tarvitaan?
Yleisin tavoite on 5 pistettä (brittiläinen short whist), mutta monet pelaavat 7 pisteeseen ja Long Whist jopa 10 pisteeseen. Vain kuuden tikin ylittävät tikit tuottavat pisteitä.
Mitä kunniakortit ovat whistissä?
Kunniakortit ovat valttimaan neljä korkeinta korttia (ässä, kuningas, kuningatar ja jätkä). Kaikki neljä samalla parilla tuottaa 4 lisäpistettä ja kolme neljästä 2 pistettä. Monet jättävät kunniapisteet nykyään pois.
Mitä eroa whistillä ja bridgellä on?
Suurin ero on tarjousvaihe. Bridgessä parit huutavat ennen pelaamista valttimaan ja tikkitavoitteen, kun taas whistissä valtti ratkeaa käännetystä kortista eikä tarjousta ole. Whist on siksi helpompi ja nopeampi oppia.
